5 päivää SM-liigakauden 2012-13 alkuun – esittelyssä KalPa

08.09.2012 - AS

Runkosarjan keväällä voittaneen KalPan menestys ei jatkunut enää playoff-otteluissa. Neljännesfinaalien tappio Bluesille jätti viime kaudesta karvaan maun kuopiolaisille.

KalPa tehtaili runkosarjassa joukkue-ennätyksensä uusiksi voitoissa ja pisteissä. Kakkostilaan päättynyt runkosarjakausi 2009-10 oli menestykseltään lähes samaa tasoa.

Tulokasvalmentaja Tuomas Tuokkolan kykyjä johtaa mitalisuosikkien joukkoon kuulunutta KalPaa epäiltiin. Tuokkola sai lähtöpassit kuitenkin yllättävällä hetkellä. Ei viime kauden päätteeksi, vaan uuden kauden kynnyksellä, aivan elokuun lopussa.

Uusi KalPa-luotsi, 45-vuotias Jari Laukkanen aloittaa Tuokkolan tapaan ensimmäisen kautensa päävalmentajana SM-liigassa, joskin liigakokemusta on kertynyt apuvalmentajan pesteillä.

Puolustuksessa joukkue uudistui kolmen pelaajan verran: Antti Halonen (Timrå) on tuttu liigakasvo, Pauli Levokari (SaiPa) lähes 500 ottelun liigajyrä ja 22-vuotias Miika Koivisto (Sport) tulevaisuuden nimi.

Hyökkäyspää on vahvistunut viime kaudesta. Senttereistä varsinkin kahdesti sekä Suomen että Ruotsin mestaruuden voittanut Jukka Voutilainen (HV71) on mielenkiintoinen paluumuuttaja liigajäille. Antti Kerälä (Jokerit) antoi vakuuttavat näytöt osaamisestaan erityisesti tulokaskaudellaan 2010-11.

Laitureista Janne Kolehmainen kuuluu ryhmään "laaturouhijat". Vasta 17-vuotias toisen polven liigakiekkoilija Artturi Lehkonen on ollut erinomainen harjoituskaudella. Läpilyönti jo tällä kaudella on ilmeinen.

SM-liigatasolla joukkueen kokenein on 33-vuotias puolustaja Marko Kauppinen. 700 ottelun konkari hakee edelleen uransa ensimmäistä mestaruutta. Palkintokaapista löytyy ennestään U20-ikäluokan MM-kulta ja alle 18-vuotiaiden EM-kulta.

Kahdeksan harjoitusottelua pelannut KalPa on voittanut otteluista kolme. Suomalaisjoukkueista se on kohdannut JYPin (voitto ja tappio) sekä Kärpät (voitto). Parhaina pistemiehinä ovat kunnostautuneet Sakari Salminen (2+6) ja Artturi Lehkonen (4+3).

KalPa avaa kautensa perjantaina 14.9. "paikallisottelulla" JYPiä vastaan. Viime kaudella KalPa voitti viidestä kohtaamisesta neljä.

http://www.sm-liiga.fi/media/kuvat/logot_suuri_valk/kalpa.gif