Sportille kanadalainen puolustaja – “Oikeanlainen mies meidän sapluunaan”

3.7.2020
Sportille kanadalainen puolustaja – “Oikeanlainen mies meidän sapluunaan”

Puolustaja Stuart Percy on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Sportin kanssa. Percyllä on takanaan yhdeksän kautta AHL:ssä, ja hän on debytoinyt myös NHL:ssä.

27-vuotias Percy on pelannut urallaan 12 NHL-ottelua ja 341 peliä AHL:ssä. Viime kaudella Percy esiintyi AHL:ssä vain viidessä ottelussa käsivamman takia. Hän on Toronto Maple Leafsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2011.

– Ollaan jo kuukausia kasattu joukkuetta ja haluttiin katsella rauhassa, mitä markkinoilla on. Tällainen palanen on puuttunut. Itselläni on vahva usko, että tämä on oikeanlainen mies meidän sapluunaan, Sportin päävalmentaja Risto Dufva kertoo joukkueen tiedotteessa.

Myös Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä on siirrosta mielissään.

– Saimme erittäin monipuolisen puolustajan, joka pystyy pelaamaan kovalla tasolla molempiin suuntiin sekä erikoistilanteissa. Hän on taitava, hänellä on hyvä liike ja hän pystyy tarvittaessa pelaamaan myös kovaa.

Stuart Percyn sopimukseen kuuluu kahden kuukauden koeaika.

* * *

Sportin sopimuspelaajat 2020-21
Tilanne 3.7.2020

Maalivahdit
Niko Hovinen (2021)
Rasmus Reijola (2021)

Puolustajat
Ari Gröndahl (2021)
Marcin Kolusz (tryout)
Aleksi Mäkelä (2022)
Niklas Nevalainen (2021)
Stuart Percy (2021)
Juho Tommila (2021)
Olli Vanttaja (2021+1)
Valtteri Viljanen (2021)
Victor Westermarck (2021)
Eemeli Ylitalo (2021)

Hyökkääjät
Turo Asplund (2021)
Eemil Erholtz (2022)
Santeri Haarala (2022)
Lari Heikkinen (2021+1)
Patrik Karlkvist (2021)
Niko Kuiri (2021)
Juho Liuksiala (2021)
Niclas Lucenius (2021)
Jesse Paukku (2021)
Erik Riska (2022)
Filip Riska (2021)
Sebastian Stålberg (2021)
Simon Suoranta (2021)
Roope Talaja (2022)
Aaro Vidgren (2021)
Jonne Virtanen (2021)


---
Julkaisija: Antti Seppänen