Joukkue-esittelyt 2020: HPK – mestaruutta puolustaen uuteen kauteen

24.9.2020

Joukkue-esittelyt 2020: HPK – mestaruutta puolustaen uuteen kauteen

Suomen mestaruutta edelleen hallinnoiva HPK onnistui poimimaan siirtomarkkinoilta sekä hyvin kypsyneitä hedelmiä että läpimurtoa kärkkyviä, juniorisarjoissa väkeviä näyttöjä antaneita pelaajia. Uuden päävalmentajan johdolla HPK on säilyttänyt asemansa playoffs-ehdokkaiden joukossa.

Viime kaudella

Mestaruuskrapula ei HPK:ta viime kaudella vaivannut, vaan joukkue paransi runkosarjassa pistesaalistaan ja kokosi kaikkiaan 102 pistettä 59 ottelussa. Lukema sivuaa HPK:n seurahistorian toiseksi suurinta lukemaa. Pistekeskiarvolla (1,73) mitaten kausi oli HPK:n seurahistorian neljänneksi paras ja pykälän mestaruuskautta parempi, vaikka sarjataulukon sijoitus putosikin kahdella. Pisteprosentti oli paras sitten kauden 2006-07. Kausi olisi jatkunut kuitenkin playoffsien 1. kierroksen otteluilla. Kuuden parhaan ulkopuolelle jäätiin suurimmalla pistemäärällä Liiga-historiassa.

Lähtijät

HPK menetti puolustuksestaan useita avainpelaajia, kun Niklas Friman (Jokerit), Miro Karjalainen (HIFK), Arto Laatikainen (K-Espoo) ja Petteri Nikkilä (SHL) vaihtoivat maisemaa. Hyökkäyksessä pahin menetys oli ykkössentteri Cody Kunykin (Kärpät) lähtö. Muista ulkomaan avuista Philippe Cornet'lla ja Filip Krivosikilla (SaiPa) oli hyvä kausi takanaan. Hyökkäyksessä kokemusta verotti myös Janne Tavi, jonka jatkosuunnitelmat ovat vielä auki. Maalivahti Rasmus Reijola jatkaa uraansa Sportissa.

Uudet pelaajat

Ykkössentteriksi HPK hankki kokeneen konkarin, 36 vuotta täyttävän Petri Kontiolan, joka osoitti viime kaudella KHL:ssä olevansa edelleen huippukunnossa. Kontiolan edelliset Liiga-näytöt ovat yli 13 vuoden takaa keväältä 2007. Kokemusta ratkaisuosastolle tuo myös Pelicansista siirtynyt Jesse Mankinen. SHL:ssä viime kausina esiintynyt ja hyviä Liiga-näyttöjä aikaisemmin antanut Juuso Ikonen tuo laajuutta hyökkäykseen. Puolustuksessa 38-vuotias Ville Koistinen palaa seitsemän Keski-Euroopan kauden jälkeen Liigaan ja HPK:hon. Kanadalainen huippulupaus Jared McIsaac on Kerhon tuorein hankinta, NHL-sopimuksen kesällä tehnyt vuodenvaihteen nuorten maailmanmestari. Myös puolustaja Eemeli Räsänen ja maalivahti Daniel Lebedeff ovat potentiaalisia tulevaisuuden nimiä kokoonpanossa.

Valmennus

Mestarivalmentaja Antti Pennasen siirryttyä Nuorten Leijonien päävalmentajaksi HPK:n vastuuvalmentajaksi pestattiin 32-vuotias Matti Tiilikainen. Kaksi edellistä kautta Saksan kakkosliigassa päävalmentajana toiminut Tiilikainen tuntee HPK:n, sillä hän on kuulunut seuran vanhimpien juniorijoukkueiden valmennukseen 10 kauden ajan. Päävalmentajakokemusta on niin U20- kuin U18-ikäluokkien SM-sarjajoukkueista. Valmennusryhmää täydentää U20:sta edustukseen nostettu Janne Sinkkonen.

Ottelut harjoituskaudella

HPK ehti pelata elokuusta syyskuun alkuun kolme harjoitusottelua, joissa se voitti SaiPan jatkoajalla, mutta hävisi sekä KooKoolle että Ässille. Kauteen valmistava jakso katkesi kuitenkin joukkueessa havaituista koronatartunnoista aiheutuneeseen karanteeniin, josta joukkue vapautui keskiviikkona. Viimeisen harjoitusottelunsa ennen runkosarjan käynnistymistä HPK pelaa lauantaina 26.9., kun se kohtaa Porissa Ässät.

Läpimurron tekijä

21-vuotias isokokoinen (200/95) puolustaja Eemeli Räsänen on ehtinyt nähdä kotikaupunki Joensuusta lähtönsä jälkeen paljon. Kahdella kaudella Kanadan pääjunioriliigoihin kuuluvassa OHL:ssä Räsänen kunnostautui myös pisteidentekijänä. Kaksi viime kautta hän haki pelipaikkaa KHL:n Jokereista. Nyt on tarjolla isompi ruutu HPK:ssa. Luotettava, kokoaan hyvin hyödyntävä Räsänen pystyy pelaamaan isoja minuutteja Liigassa jo alkavalla kaudella.

Tuleva kausi

Koronaepidemian isku joukkueeseen tuli hankalalla hetkellä, mutta joukkue saa vielä tiiviin harjoitusjakson ennen uuden kauden alkua. Uusi päävalmentaja on seuralle ja suurelle osaa pelaajistoa tuttu. Puolustuspään menetysten paikkaaminen on onnistunut hyvin. Hyökkääjistössä on sopivaa tasapainoa ja yllätysvalmiutta. Laitahyökkääjistössä on useampi pelaaja, joka on pystynyt viime vuosina tekemään läpimurtonsa juuri HPK:n paidassa. Joukkueen maalivahdit ovat nuoremman polven nimiä, mutta molemmat päävastuun kantajat ovat hankkineet kokemusta isoistakin ympyröistä. HPK on vahva ehdokas suoralle neljännesfinaalipaikalle.


---
Julkaisija: Antti Seppänen