Maajoukkuedebytantilla kova usko Lukkoon: "Parhaimmillaan nähdään mestaruus"

7.11.2020
Maajoukkuedebytantilla kova usko Lukkoon: "Parhaimmillaan nähdään mestaruus"

Oskari Setänen pelaa hyvää kautta. (Kuva: Elmeri Elo)

Lukon maalivahti Oskari Setänen on ollut yksi syyskauden hahmoista Liigassa. Hyvät otteet toivat kutsun Leijoniin, ensimmäisen sellaisen.

Setänen, 26, kertoo kokemuksiaan Suplan Liiga-podcastissa.

- Nyt on vasta semmoinen kohta, että nyt sitä on ensimmäistä kertaa alkanut ansaita paikkaa. Vuodet ovat kasvattaneet. Paljon on tullut tehtyä virheitä jääkiekkoilijana ja varmasti ihmisenäkin. Se on kasvattanut, ja onneksi olen ollut antennit pystyssä, että olen osannut oppia virheistä. Tämä oli hieno kohta sinänsäkin, että siinä konkretisoituivat hyvät valinnat ja muutokset, joita olen yrittänyt tehdä uran varrella ja nyt vähän vanhemmalla iällä. On ollut hienoa huomata, että ne kantavat tulosta, Setänen toteaa.

Setäsen seurajoukkue Lukko on aloittanut kautensa Liigassa vahvasti.

- Parhaimmillaan nähdään mestaruus. Mikään ei kuitenkaan ole noin yksinkertaista. Meillä on monta paikkaa ja asiaa, mihin voimme kompastua. Meillä on aika nuori joukkue ja on aika paljon pelaajien henkisistä ominaisuuksista kiinni, miten kausi tulee menemään. Uskon siihen, että meillä on paperilla hyvä ja taitavat pelaajat ja olemme nähneetkin, miten pystymme pelaamaan. Miten jaksamme sitten porskuttaa kärjessä koko kauden läpi? Se ei ole helppo temppu tehdä. Ihan varmasti parhaimmillaan edellytykset on mestaruuteen, mutta siihen meidän pitää olla vahva joukkue ja ryhmä. Se ei kestä yhtäkään äijää, joka ei puhalla joukkueen yhteiseen hiileen, Setänen huomauttaa.

Lukko-vahti uskoo, että ruuvin kiristäminen on vielä mahdollista.

- Ehdottomasti. On hyvällä tavalla itsevarma olo, että olen varma omasta tekemisestäni. Tuntuu päivittäin hyvältä treeneissä. Uskallan luottaa omaan tasooni, vaikka tulisi sellaisia pelejä kuin KooKoo-peli, kun meni kuusi. Uskallan seuraavassa treenissä ja pelissä luottaa siihen, että oma perustekeminen riittää. Yritän tehdä töitä joka päivä niin laadukkaasti kuin mahdollista ja käsitellä henkisestikin tätä tilannetta. Otan kaiken opin ja positiivisen täältä maajoukkueesta mukaan. Haluan uskoa urheilijana, että en ole vielä saavuttanut kaikkea potentiaaliani.

Koko haastattelu on kuunneltavissa täältä.


---
Julkaisija: Jukka Malm