KalPalle kaksi pelaajaa IPK:sta

10.11.2020
KalPalle kaksi pelaajaa IPK:sta

KalPan joukkueessa on pientä liikehdintää. (Kuva: Atte Rissanen)

KalPa vahvistaa miehistystään IPK:ssa alkukauden pelanneilla Roope Laavaisella ja Henri Knuutisella.

22-vuotias Knuutinen on KalPan sopimuspelaaja ja on pelannut alkukauden yhteistyöseura IPK:ssa Mestiksessä. Hyökkääjä on tehnyt kymmenessä Mestiksen ottelussa tehot 4+5=9. Knuutisen ikätoveri Laavainen teki heinäkuussa KalPan kanssa ottelukohtaisen sopimuksen. Puolustaja on merkkauttanut IPK:n paidassa seitsemässä ottelussa pisteet 2+5=7.

Molemmat ovat KalPan käytettävissä toistaiseksi ja ovat liittyneet jo KalPan harjoitusvahvuuteen. Hyökkääjä Juuso Mäenpää on viettänyt karanteenin ja on mukana KalPan harjoitusryhmässä.

KalPasta on liikennettä myös toiseen suuntaan, sillä Benjamin Korhonen siirtyy IPK:n paitaan. 18-vuotias hyökkääjä ehti tilastoida tällä kaudella kolmessa ottelussa yhden syöttöpisteen.

KalPa tiedottaa siirroista verkkosivuillaan.


---
Julkaisija: Salttu Forsström