HIFK ja Lukko kohtaavat kärkikamppailussa

24.2.2021
HIFK ja Lukko kohtaavat kärkikamppailussa

Lukko on voittanut HIFK:n tällä kaudella jo kolmesti. (Kuva: Elmeri Elo)

Keskiviikon kierroksella pelataan viisi ottelua. Ässät saa vieraakseen KalPan, HIFK ja Lukko ottavat toisistaan mittaa Helsingissä, SaiPa testaa Pelicansin vireen, JYP haastaa Tapparan ja TPS kohtaa Kärpät Turussa.

Ässät - KalPa
>> Kokoonpanot

Ässien loistovire on ollut viime otteluissa hiipumaan päin. Ässät on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan maalierolla 2–7. Maalinteko on ollut liikaa muutamien yksilöiden harteilla, eikä Peter Tiivolan puuttuminen kokoonpanosta helpota tilannetta. Porilaisten ylivoimapeli oli helmikuun alkupuolella erittäin tehokasta, mutta viimeiseen neljään otteluun ei ole osumia tullut. KalPa on puolestaan noussut kolmen ottelun tappioputkesta neljän ottelun pisteputkeen. Viimeksi kuopiolaiset pelasivat tiistaina voittamalla Sportin 3–2. Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana vasta kerran, kun Ässät voitti keskinäisen ottelun marraskuussa lukemin 4–0.

HIFK - Lukko
>> Kokoonpanot

Neljän ottelun voittoputkessa kiitävä HIFK on noussut sarjataulukossa toiseksi, kymmenen pisteen päähän sarjakärki Lukosta. Lukko ei ole ollut viime otteluissa aivan parhaassa vireessään. Raumalaiset hävisivät viime viikon perjantaina Tapparalle 1–3 ja lauantaina irtosi 6–5-voitto KalPasta. KalPaa vastaan Lukko johti parhaimmillaan jo 5–2, mutta vuotanut puolustus päästi KalPan vielä tasoihin. HIFK ja Lukko ovat mitelleet tällä kaudella paremmuuttaan jo kolmesti ja jokaisella kerralla Lukko on poistunut kaukalosta voittajana.

SaiPa - Pelicans
>> Kokoonpanot

Kaksi viimeisintä otteluaan hävinneellä SaiPalla on ollut viime aikoina nihkeyttä maalinteossa. Viimeiseen viiteen otteluun on syntynyt vain kahdeksan osumaa. Tehoton ylivoimapeli näyttelee tilastossa omaa osaansa, mutta samaan aikaan SaiPan alivoima on ollut jo pitemmän aikaa erittäin kovalla tasolla. Pelicans avasi viikkonsa tiistaina voittamalla Jukurit jatkoajalla 5–4. Hyvään vireeseen päässyt 20-vuotias Elias Vilén teki ottelussa kaksi maalia, joista toisen jatkoajalla. Joukkueiden keskinäiset voitot ovat ovat tällä kaudella Pelicansin hyväksi 2–1.

Tappara - JYP
>> Kokoonpanot

Tappara on voittanut viimeisistä viidestä ottelustaan kolme. Tappara aloitti kolme ottelun viikkonsa tiistaina, jolloin tuloksena oli 0–3-vierastappio HPK:ta vastaan. JYPin tilanne on varsin tukala. Sarjajumbona majailevat jyväskyläläiset ovat peräti kymmenen ottelun tappioputkessa, eikä tämän vuoden puolella pelatuista 16 ottelustakaan ole kuin kaksi voittoa. Välimatka kymmenen parhaan joukkoon on sarjataulukossa jo 24 pistettä. Tappara on ollut JYPille hankala vastus. Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti ja Tappara on vienyt molemmat ottelut nimiinsä, maalieron ollessa musertava 11–4.

TPS - Kärpät
>> Kokoonpanot

TPS aloitti viime viikon tekemällä kolmeen otteluun vain yhden maalin. Kaikki ottelut päättyivät myös tappioon. Lauantaina irtosi kuitenkin 3–1-voitto Ässistä ja kuluva viikko käynnistyi 4–3-jatkoaikavoitolla JYPiä vastaan. TPS:llä on hyökkäysosastossa lukuisia poissaoloja, kun niin Markus Nurmi, Lauri Pajuniemi kuin Joel Janatuinenkin ovat sivussa kokoonpanosta. Kärpät on ollut koko helmikuun ajan tulikuumassa iskussa, sillä oululaiset ovat voittaneet viimeisistä kymmenestä ottelustaan peräti yhdeksän. Hyvä vire on nostanut Kärpät enää pisteen päähän kuuden parhaan joukosta. Ylivoimapeli on sakannut jo pitkän aikaa, mutta toimiva alivoimapelaaminen ja tiivis puolustus eivät päästä vastustajia helpolla.


---
Julkaisija: Markus Viljanen