Ville Varakas 600. ottelussaan perjantaina

5.3.2021
Ville Varakas 600. ottelussaan perjantaina

Kuva: Riku Laukkanen

HIFK-puolustaja Ville Varakas pelaa perjantaina 600. ottelunsa Liiga-urallaan. Varakkaan saavutus huomioidaan ennen illan HIFK–Kärpät-ottelua.

37-vuotias Varakas pelaa Liigassa 13. kauttaan. Syyskuussa 2003 Liigassa debytoinut puolustaja pelasi ensimmäiset ottelunsa kasvattajaseuransa HIFK:n riveissä. Hän esiintyi seuraavalla kaudella myös Pelicansin paidassa.

Liigassa Varakas vakiinnutti paikkansa kaudella 2007-08 KalPassa. Hän oli keväällä 2009 saavuttamassa kuopiolaisten riveissä SM-pronssia.

Vuodet 2010-12 Varakas edusti Bluesia. Avauskaudellaan Bluesissa hän kirjasi yhden kauden piste-ennätyksensä (5+26=31). Kausi päättyi uran toiseen mitaliin, kun Blues saavutti SM-hopeaa.

Yhden HIFK-kauden (2012-13) jälkeen Varakas siirtyi Ruotsin pääsarjaan ja pelasi SHL:ssä neljän kauden ajan. Keväällä 2015 hän voitti Ruotsin mestaruuden Växjön riveissä.

Viimeiset neljä kautta Varakas on pelannut HIFK:n riveissä. Keväällä 2018 hän saavutti uransa kolmannen SM-mitalin, pronssia. Liigassa pelaamissaan 599 ottelussa Varakas on kirjannut pisteet 42+142=184.

---
Julkaisija: Antti Seppänen