Karri Rämö taisteli tiensä loukkaantumisten jälkeen Liigan finaaleihin

4.5.2021
Karri Rämö taisteli tiensä loukkaantumisten jälkeen Liigan finaaleihin

Liiga ja Cinderella nostavat esille Liigan playoffs-sarjojen tuhkimotarinoita – onnistumisia, ilmiöitä ja henkilöitä niiden takana. Semifinaalien ensimmäinen tuhkimotarina löytyy TPS:n maalilta.

Kokenut maalivahti Karri Rämö liittyi TPS:n miehistöön helmikuussa toimiakseen ykkösvahtina torjuneen Andrei Karejevin tukena. Runkosarjassa Rämölle kertyi 11 ottelua, ja Karejev aloitti pudotuspelit. Karejev loukkaantui kuitenkin juuri ennen semifinaalisarjan alkua, ja Rämö otti paikan tolppien välissä auttaen torjunnoillaan turkulaiset finaaliin.

Ennen sopimustaan TPS:n kanssa, Rämö oli ollut pelaamatta lähes vuoden. Hän pääsi kuitenkin nopeasti takaisin torjuntarytmiin eikä kokenut veskari hätkähtänyt yllätyskutsua maalille välierissä.

– Eihän se tietenkään ideaalitilanne ole hypätä kesken kauden mukaan ja silloin oltiin jo helmikuussa. Melkein vuosi oli väliä siitä, kun pelasin viimeksi. Ei se kuitenkaan loppupeleissä ollut mikään iso juttu ja pääsin hyvin mukaan, Rämö kertoo.

Rämö pelasi viime kaudella Ruotsissa Djurgårdenin riveissä, mutta lähti tähän kauteen ilman sopimusta. Verkot olivat vesillä ja lopulta uudeksi seuraksi valikoitui TPS.

– Se oli aika jännä tilanne, kun täällä kautta lykättiin eteenpäin ja Euroopassa liigoja oli tauolla. En ollut sillä tavalla huolissani, etteikö paikkaa löytyisi, sillä siirtorajat olivat siinä vaiheessa vielä aika kaukana. Ajattelin, että jotain varmasti tapahtuu ja niin tapahtuikin.

– Kävin läpi hieman eri paikkoja ja mihin olisi järkevä mennä. Ei niitä ihan älyttömästi kuitenkaan ollut tarjolla. Suomi oli ykkösvaihtoehto, kun ei tarvitse matkustaa muualle. TPS:lle tuli sitten tarve ja olin katsonut miten he olivat rakentaneet joukkueen, ja siellä oli minulle tuttuja ihmisiä ja tiesin ammattilaisten olevan puikoissa. Tunnen Wirtasen Petterin hyvin ja soitin hänelle. Hän sanoi, että joukkueella on aineksia mennä pitkälle tällä kaudella ja hyppää mukaan. Niin minä sitten lähdin, Rämö kertoo päätymisestään TPS:aan.

34-vuotias Rämö on pelannut hienon uran sekä NHL:ssä että KHL:ssä. Viimeisten vuosien aikana polvivammat ovat aiheuttaneet harmia ja neljältä edelliskaudelta pelejä oli tilillä vain 57. Nyt loukkaantumiset on selätetty ja hän pääsee pelaamaan kovia pelejä.

– Kyllähän sitä nauttii. Viimeisestä neljästä vuodesta olen ollut kolme vuotta loukkaantuneena, ettei siinä ole ihan hirveästi pelejä tullut. Sama vamma on ollut päällä ja takana on kaksi isompaa ja kaksi pienempää polvileikkausta. Hyvällä uskolla on kuitenkin menty eteenpäin.

Rämön mukaan lopettaminen ei ollut mielessä pahimman loukkaantumiskurimuksen aikana.

– Ei se sillä tavalla käynyt mielessä, sillä mielestäni minulla on vielä annettavaa. Olen aina ollut sellainen, etten ole saanut mitään helpolla ja olen pienestä pitäen tottunut tekemään duunia asioiden eteen.

TPS selvitti tiensä Liigan finaaliin kaatamalla välieräsarjassa HIFK:n otteluvoitoin 3-1. Rämö odottaa jo finaaleja.

– Kyllähän se hyvältä tuntui. Ei sitä aina pääse finaaleissa pelaamaan. Kovasti sen eteen on töitä tehtykin.

HIFK voitti otteluparissa ensimmäisen pelin, mutta sen jälkeen TPS taisteli itselleen kolme seuraavaa peliä. Rämön mukaan ensimmäinen HIFK:n 4-1-voittoon päättynyt peli toimi joukkueelle hyvänä herätyksenä.

– Ottelusarja oli vähän samanlainen kuin puolivälierissä. Ensimmäinen pelimme oli ihan vitsi. Keskustelimme joukkueen kanssa, että nyt pitää alkaa pelata eikä riitä pelkästään se, että saavutaan paikalle. Aloimme keskittyä omaan hommaan ja olemme painaneet pitkään duunia tätä varten. Pitää alkaa pelaamaan ja keskittyä siihen hetkeen, Rämö kertoo semifinaalisarjan käännekohdasta.

Rämö on kertaalleen aiemmin juhlinut Liigan mestaruutta, kun hän pääsi nostelemaan Kanada-maljaa uransa alkuaikoina HPK:n kanssa kaudella 2005-06. Tietyllä tapaa HPK:n silloisesta ja TPS:n tämän kauden taipaleesta löytyy yhtäläisyyksiä.

– Mestaruuden voittaminen on aina makeaa. Mietimme juuri Wirtasen kanssa, että silloinkin välierissä kaatui HIFK. Silloin olin finaaleista loukkaantumisen takia sivussa, mutta se oli siitä huolimatta hieno kevät. Tämäkin on ollut siisti kevät, mutta meillä on silti vielä töitä edessä, muistelee Rämö.

Ennen kauden alkua TPS:aa ei nostettu ennakkoarvioissa mestarikandidaattien joukkoon, mutta turkulaiset ovat kauden aikana kasvaneet yhteen.

– Joukkue on koko ajan uskonut itseensä ja veikkaan, että ennakkospekulaatioille on vain kohoteltu olkapäitä. Olemme joukkueena osoittaneet mihin pystymme. On tuntunut hyvältä tulla vähän takaa.

Myös päävalmentaja Raimo Helminen oli ennen kauden alkua monen "asiantuntijan" hampaissa, mutta Rämö kehuu legendaa.

– "Raipe" on täydellinen valmentaja tälle joukkueelle. Hän ei välttämättä olisi sitä jollekin toiselle joukkueelle, ja taas joku toinen valmentaja, joka sopii johonkin muuhun joukkueeseen, ei välttämättä sopisi meille. Meillä on joukkueessa hyvä kemia "Raipen" kanssa ja hän osaa keskittyä oikeisiin asioihin ja pelaajat antavat hänelle kaikkensa takaisin.

Finaalissa TPS saa vastaansa runkosarjaa hallinneen Lukon. Raumalaisjoukkue on edennyt vakuuttavasti kauden aikana ja lähtee ennakkoon pienoisena ennakkosuosikkina finaaleihin. Rämö uskoo vahvasti TPS:n tuhkimotarinan jatkumiseen loppuun saakka.

– Meillä on tankissa vielä paljon jäljellä finaaliin. Olemme tällä kaudella voittaneet kaikki vastustajat, kun olemme keskittyneet omaan tekemiseemme. Playoffseissa ja finaalissa pitää vain keskittyä siihen omaan pelaamiseen ja sitä kautta tulee myös se tulos, korostaa Rämö.

TPS:n ja Lukon väliset finaalit käynnistyvät perjantaina 7.5.


Cinderella Eco Group on norjalainen perheyritys, jolla on yli 20 vuoden kokemus Cinderella-polttokäymälöiden valmistuksesta ja markkinoinnista. Cinderella on moderni, vedetön ja ympäristöystävällinen ratkaisu käymäläjätteen käsittelyyn. Luotettavat ja korkealaatuiset Cinderella-käymälät tuo Suomeen Biolan Oy.


---
Julkaisija: Aija Saha