Lukko katkaisemaan 58 vuoden odotusta – Muistatko nämä mestarit?

6.5.2021
Lukko katkaisemaan 58 vuoden odotusta – Muistatko nämä mestarit?

Kapteeni Seppo Vainio Kanada-maljan kanssa Raumalla helmikuun lopussa 1963. (Kuva: Suomen Jääkiekkomuseon arkisto)

Lukko lähtee perjantaina käynnistyvään Liigan finaalisarjaan TPS:ää vastaan ennakkosuosikkina. Raumalla kirkkainta menestystä on jaksettu odottaa pitkään, sillä joukkueen ainoa Suomen mestaruus on keväältä 1963.

Lukko oli tuolloin pelannut SM-sarjassa kahdeksalla kaudella ja käynyt edellisten kymmenen kauden aikana kahteen otteeseen sarjatasoa alempana, Suomen sarjassa. Neljällä edellisellä kaudella joukkue oli selviytynyt neljän parhaan joukkoon, ja keväällä 1961 Lukko saavutti seurahistoriansa ensimmäisen mitalin, hopeaa.

Syyskaudella 1962 Lukko oli heti mukana SM-sarjan kärkikamppailussa ja hävisi vain Ilvekselle. Tammikuussa joukkue kärsi tappiot peräkkäisissä otteluissa TK-V:lle ja HIFK:lle. Loppukausi tuotti kuitenkin voittoputken ja kauden päätösottelussa 26.2.1963 Tapparaa vastaan panoksena oli mestaruus. Tamperelaisille riitti tasapeli, Lukko tarvitsi voiton.

Avauserän jälkeen Tappara johti 2-1. Toisessa erässä lähes 8000 maksanutta katsojaa Äijänsuon tekojääradan äärellä sai kuitenkin riemun aihetta, kun Seppo Vainio tasoitti ja 55 sekuntia myöhemmin Pentti Jokinen siirsi Lukon johtoon. Päätöserässä Lukko iski vielä kolmesti ja voitti 6-3. Mestaruusmaalin ajassa 42.35 teki puolustaja Helkko Stenvall.

Mestaruusottelun tehomiehiä olivat pisteet 2+1 kirjannut Matti "Mölli" Keinonen ja saldon 1+2 merkkauttanut kapteeni Seppo Vainio. Mestarijoukkueen kauden paras maalintekijä ja pistemies oli hyökkääjä Pentti Jokinen saldolla 25+5. Matti Keinonen kokosi pisteet 19+6.

Lukon ottelut kaudella 1962-63

01.11. Lukko – TK-V 6-2 (yleisöä: 4461)
04.11. Ilves – Lukko 5-2 (5212)
08.11. Lukko – HJK 4-1 (3711)
04.12. HIFK – Lukko 2-5 (1252)
16.12. SaiPa – Lukko 1-5 (3922)
18.12. Tappara – Lukko 2-5 (1226)
26.12. Lukko – Vesa 12-2 (3013)
02.01. Lukko – Karhut 3-1 (5328)
04.01. Lukko – TP-V 6-0 (2599)
13.01. TK-V – Lukko 3-1 (2834)
20.01. Lukko – HIFK 1-4 (2237)
22.01. TP-V – Lukko 2-9 (685)
05.02. Lukko – SaiPa 6-0 (2603)
10.02. HJK – Lukko 5-7 (1897)
14.02. Karhut – Lukko 1-4 (4114)
21.02. Vesa – Lukko 1-5 (1453)
24.02. Lukko – Ilves 7-6 (4906)
26.02. Lukko – Tappara 6-3 (7820)

Suomen mestarit 1963

Maalivahdit
1 Risto Kaitala, 21, 1. mestaruus
15 Jorma Puumalainen, 18, 1. mestaruus

Puolustajat
2 Kalevi Virkku, 27, 1. mestaruus
3 Helkko Stenvall, 23, 1. mestaruus, 1 hopea
9 Pekka Ahlsten, 27, 1. mestaruus, 1 hopea
14 Simo Saimo, 22, 1. mestaruus
16 Hannu Törmä, 21, 1. mestaruus

Hyökkääjät
4 Teppo Rastio (A), 29, 3. mestaruus, 1 hopea
5 Seppo Vainio (C), 26, 1. mestaruus, 1 hopea
6 Pentti Jokinen, 24, 1. mestaruus, 1 hopea
7 Matti Keinonen, 21, 1. mestaruus, 1 hopea
8 Matti Ruusunen, 19, 1. mestaruus
10 Reijo Kanerva (A), 31, 1. mestaruus, 1 hopea
12 Pentti Rautalin, 22, 1. mestaruus, 1 hopea
13 Kai Rosvall, 20, 1. mestaruus

Päävalmentaja: Reino Kuusava


Lukon 60-luvun tähtiä: Matti Keinonen (vas.), Pentti Rautalin ja Teppo Rastio.


---
Julkaisija: Antti Seppänen